Tukholman maraton 2019 – Bra jobbat!

1.6.2019 oli kolmannen maratonini vuoro. Kaksi kertaa Turussa Paavo Nurmi Marathonia riitti, joten suuntasin kehutulle ja pidetylle Tukholman maratonille.

Lyhyesti

Valmistautuminen ja harjoittelu maratonille meni varsin hyvin. Juoksin Janne Holménin maratonohjelmalla, joskin jätin lopulta lenkkien aikatavoitteet pois – eihän minulla olisi aikatavoitetta Tukholmassakaan. Ohjelmasta jäi lisäksi väliin arviolta toistasataa kilometriä. Tammikuusta toukokuuhun tuli juostua arviolta 700 km. Pisin lenkki oli 28 km (ja se menikin hyvin 6:08 min / km keskinopeudella).

Ajaksi Tukholmassa kellottui 04:50:04, joka on henkilökohtainen ennätykseni. 35 ensimmäistä kilometriä, mukaan lukien pelätty Västerbron-silta, menivät varsin mallikkaasti. Viimeiset seitsemän kilometriä olivat takkuisempia. Keskivauhtina oli 6:56 min / km.

IMG_20190601_175144 (Large)

Harjoittelu

Harjoittelin vuoden alusta lähtien suunnitelman mukaisesti Janne Holménin maratonohjelmalla. Noudatin tavoiteajan 3:45 h ohjelmaa (koska se on maltillisin), mutta muokkasin sitä itselleni sopivammaksi (koska aikatavoitetta ei ollut).

Ohjelmassa on vain kolme lenkkiä viikossa. Joillakin viikoilla minulle tuli yksi lenkki, joillakin neljä. Pitkän lenkin juoksin viikonloppuisin, matka 20 – 28 km.

Pidin kirjaa juoksuista paitsi Endomondolla myös juoksuviholla. Seuranta on tärkeä motivointikeino.

Hallikilometrit eivät tallentuneet Endomondoon, koska GPS-signaali katkeaa hallin kattoon. Kaikkia ulkolenkkejä en myöskään mitannut. Mitattujen lenkkien saldoksi tuli Tukholman maratoniin mennessä 561 km.

Ohjelmasta jäi juoksematta arviolta toistasataa kilometriä. Teneriffalla loukkasin varpaani. Joinakin helmikuun viikkoina säätila oli sellainen, että lohtuna oli ainoastaan APK-maratoonarien hallitreeni torstaisin. 15.2. osallistuin samaisen porukan hallipuolimaratonille testimielessä. Viikolla 19 (6. – 12.5.) oli tarkoitus juosta viimeinen kova viikko, mutta päälle pukkasi flunssa. Kävin juoksemassa pari lenkkiä, mutta en uskaltanut riskeerata. Olin lopulta juoksematta, kunnes paranin.

Harjoittelukausi meni jälkikäteen tarkasteltuna oikein hyvin.

Valmistautuminen

Maratonviikon oli lähes juoksematta. Kävin juoksemassa 5 x 100 metrin avaavat vedot vajaan kilometrin lämmittelyllä. Edeltävällä viikolla ohjelmassa oli ollut enää 8 km juoksua.

Tein pientä hiilari- ja nestetankkausta maratonviikolla. Vissyä tuli juotua kymmenisen litraa. Erään urheilulääkärin mukaan imeytyy paremmin mineraalien vuoksi. Tuli syötyä vähän paremmin, erityisesti riisiä, pastaa, leipää ja perunaa. Jos ei käytännössä toimi, niin ainakin mielen tasolla.

Suuntasin 31.5. Turusta iltalaivalla Tukholmaan. Olin varannut premium-hytin ja kuumottanut Tallink Siljan asiakaspalvelua siitä, että sen sopisi olla laivan hiljaisimmassa kolkassa. Olikin. En saanut siltikään nukuttua. Nukuin ehkä silmäyksen, mutta yö tuntui lähinnä pitkältä sängyssä makoilulta. Minulla on tapana nukkua huonosti aina ensimmäinen yö uusissa majapaikoissa.

Aamulla varovainen aamiainen. Lähtöön oli vielä kuusi tuntia, joten uskaltauduin munakokkelien ja muiden äärelle, mutta esimerkiksi kuitupitoisia asioita välttelin.

IMG_20190601_065539 (Large)
Lähtöryhmä G:n aluetta. Vielä oli kello 7:30 hiljaista. Taivaalla tummia pilviä.

Suuntasin jo seitsemältä Tukholman keskustaa kohti, kun laiva lähtisi pian takaisin Suomeen. Maratonin tontit aukesivat vasta kahdeksalta. Google Mapsin mukaan lähialueiden kahvilat aukeaisivat vasta yhdeksältä. Sain vainun vaniljapullasta ja bongasin vastaantulijoilla kahvimukeja käsissä. Suuntasin vainun perässä ja kas, eräästä kulmasta löyty 7-Eleven. Suuntasin sinne kahville ja katselin ikkunasta, kun hevospartio kakki lastin suoraan maratonreitille.

Maratonmaastojen auettua sain käteen virallisen rompepussin, jossa myös tavarat tuli jättää säilytykseen. Sitten lunastin juoksunumeron, ajanseurantasirun sekä numerolapun rompepussiin ja arvotavarasäilytykseen. Maratonmessuilta (niinköhän ”expo” parhaiten kääntyy) ostin Tukholman maraton -hupparin, uuden juoksulippiksen (niitä menee yksi vuodessa, tosin en siltikään ole heivannut edellisiä) ja juoksuvyön (Flipbelt).

Oli luvannut reilusti sadetta, mutta pisarat pysyttelivät pilvissä. Taivaalla oli tumma kansi. Valmistauduin lähtöön monien muiden tapaan urheilukentän pinnassa. Venyttelin hieman jalkoja, join urheilujuomaa (Enervitiä, joka oli maratonin virallinen juoma matkan varrella ja jota olin hankkinut ennakkoon testiin jo alkuvuonna), kiinnitin ajanottosirun, söin banaanin sekä proteiinipatukan ja lepäilin.

IMG_20190601_084738_Bokeh (Large)
Lepäilyä kentän pinnassa. Ajanottosiru Champion Chip kiinni kengän nauhoissa. Kätevämpi kuin juoksunumeron taakse laitettavat sirut, joiden kanssa pitää ”juosta rinta rottingilla, ilman, että kädet tulevat sirun tielle” ja ”muista laittaa sitten tarpeeksi näkyville se!”.

Vein arvotavarat niille tarkoitettuun säilytykseen ja sitten luovutin vaihtovaatteet toiseen paikkaan. Olin päättänyt vetää maratonin ”luomuna” eli ilman musiikkia tai omia seurantalaitteita – siis ilman puhelinta. Mukana oli vain neljä pussia geeliä, varmuuden varalta (yksi tuli käytettyä).

Päässä oli valkea lippis, yllä sininen pitkähihainen paita. Sen päällä vanha juoksutakki, jonka olin valmis heittämään roskiin. Jalassa olivat valkoiset shortsit, sukkina polvimittaiset kompressiosukat ja kenkinä hurjan hyviksi todetut New Balance 1080:t, jotka olin hankkinut erityisesti pitkiä lenkkejä ja maratonia varten numeroa normaalikokoani suurempana. Lähtöön asti päälläni oli vielä kertakäyttösadeviitta, joka piti lämpöä yllä.

Kävin ennen lähtöä viidesti vessassa. Ensimmäisillä juomapisteillä oli odotettavissa jonoa, joten mukana oli oma pullo alkua varten. Tämän vinkin sain Satakunnan Kansan valokuvaajalta hänen ottaessaan kuvia Kesäyön marssia käsittelevään juttuun.

Kovimmat juoksijat lähtivät matkaan kello 12. Sitten, klo 12:10, oli minun ja muiden hitaampien vuoro. Lähtöalue G sijaitsi puolen kilometrin päässä lähtöportista.

Ensimmäinen minuutti edettiin kävellen. Sitten päästiin jo vähän hölkkäämään, lopulta kunnolla juoksemaan. Mukaan oli ilmoittautunut ennakkoon 15800 juoksijaa.

Askel kulki.

orig-STXX0008
Tukholman maratonin lähdössä. Kuva: Marathonfoto.

Maratonin kulku eli Heja, heja – bra jobbat!

Tukholman maratonin parhaita puolia oli kannustava yleisö. Ihmisiä oli kaduilla ja kannustusasemilla kuin missäkin kansanjuhlassa. Joka puolella kuului heja, heja! ja bra jobbat! Kannustusasemilla livebändit soittivat musiikkia. Matkalla oli harvoja osuuksia, joilla ei ollut musiikkia ja kannustajia.

20 km Djurgårdeniin menivät varsin kevyesti. Juoksu kulki, vatsassa ei vääntänyt, eikä edellisenä yönä laivalla krampannut pohjekaan häirinnyt.

Aloin odotella jo Västerbro-siltaa, joka usein mainitaan maratonin vaikeimpana paikkana – vaikka siihen oli matkaa vielä lähes 15 km. Västerbro on ensin pitkä loiva nousu ja sen jälkeen pitkä loiva lasku. Siinä ei 34 kilometrillä murjottu jalka lepää.

Keskittymiseni oli sillassa liian vahvasti ja ennen sitä tulleet mäki- ja tunneliosuudet söivät energiaa tarpeettomasti. Energiaa puolestaan tuli eräällä huoltopisteellä, jossa tarjottiin suolakurkkuja. Sellainen suuhun ja päälle kylmä suihku – tulipa energialataus! Suolakurkun uskalsin syödä, mutta useammassa pisteessä tarjottuja banaaneja en. Muistoissa edelleen 2011, kun söin Helsinki City Runilla banaaninpalan ja seuraavien kilometrien ajan tuntui, kuin vatsassa olisi ollut tiiliskivi.

Västerbro tuli. Useimmat laittoivat kävelyksi. Ajattelin, että minähän en ruotsalaiselle sillalle taivu. Ylämäkeen oli mukavaa vaihtelua juosta. Askelmittaa lyhensin. Joku pysähtyi venyttelemään ja sai jalkaansa ilmeestä päätellen kipeän krampin.

Västerbro meni. Ei se niin paha ollut, ajattelin. Sitten minulla ei ollut enää suunnitelmia motivaation pitämiseksi yllä, mielen keskittämiseksi seuraavaan kohteeseen.

Sillan ja parin mutkan jälkeen vastaan tuli 35 kilometrin mittausasema. Olin luvannut itselleni, että jos juoksen sillan yli, saan kävellä tarvittaessa sen jälkeen. Jalat ja varsinkin selkä olivat jumissa. Olo oli hieman kuvottava ja arvelin sen johtuvan ennen siltaa naukatusta kasvisliemestä – sitä en olisi kaivannut. Päätin kävellä minuutin ja juosta sitten vähintään viisi. Suunnitelma toimi. Sitten kävelin taas, tosin nyt en laittanut itselleni aikarajaa.

Jossakin kohtaa 4:45 h jänisten parvi pöllähti vierelle. Päätin juosta perässä. Pari kilometriä meni, sitten taas kävelyksi.

Karlaplanin jälkeen Tukholman stadionin torni alkoi häämöttää. ”Lopun juoksen”. Stadionin lähestyessä lupasin itselleni, että en tee itselleni tyypillistä viimeisten satojen metrien spurttia. Siinä venähtävät aina käsien lihakset, koska ne eivät ole lämpimänä.

Stadion oli täynnä hurraavaa väkeä, rataa kierrettiin kolme neljännestä. Pakko oli antaa yleisölle näytösluontoista ja niinpä spurttasin loppusuoralle. Juoksutyyli oli jotain sellaista kuin 42 km tampatuilla jaloilla olettaa saattaa. Käsien lihakset venähtivät ja kädet olivat toimintakyvyttömät hetken. Tällä kertaa se ei kauhistuttanut, koska kokemusta oli edellisiltä maratoneilta.

Loppuspurtti löytyy Asicsin palvelusta (skippaa mainos ja valitse videon yläpuolelta ”My Finish Line”, juoksen maaliin ulkorataa pitkin).

orig-STME16673 – kopio
Loppuspurtti Tukholman stadionilla.

Puitteet ja huolto

Tapahtuman puitteet olivat kohdillaan. Huolimatta lähes 16 000 juoksijasta tavaroiden säilytys, numerolappujen nouto, suihkut, reittihuolto ja maalihuolto toimivat mallikkaasti.

Kansa kannusti ja hurrasi. Musiikki pauhasi. Välillä kaiuttimet oli sijoitettu radan varten muutaman metrin päähän juoksijoista ja kun nupit olivat kaakossa, korviin meinasi sattua.

Matkalla sai urheilujuomaa ja vettä. Banaania tarjottiin useampaan kertaan. Suolakurkkua ja kasvislientä ainakin kerran. Kolajuomaa nautin kerran ja kahvia tarjolla kahdesti.

Jälkipuinti

New Balancen 1080:t numeroa normaalia kengännumeroa suurempana olivat nappivalinta: Viime vuonna Paavo Nurmi Marathonin jälkeen jaloissa oli useita rakkoja ja minulta irtosi varpaankynsiä. Entä tällä kertaa: Ei yhtään rakkoa, ei yhtään mustaa kynttä!

Vaatetus maratonille oli myös täydellinen. En heivannut vanhaa juoksutakkia roskikseen, vaan se keikkui mukana lanteille solmittuna. Kävellessä laitoin sen hetkeksi päälle, kun satoi vettä. Taivas aukeni muuten lopulta vasta klo 15 ja vettä tuli kaatamalla kolme varttia. Sitten sade lakkasi ja juoksun tuottama lämpö kuivatti nopeasti.

Evästankkaus niin pitkällä kuin lyhyellä tähtäimellä menivät nekin nappiin. Harjoitusohjelmassa olisi voinut olla vielä muutama 35 km lenkki, jotta jalat olisivat tottuneet viimeisten kilometrien ahdistukseen paremmin. Toisaalta realiteetit estivät tämän.

Kotijoukot tukivat ja kannustivat jälleen erinomaisesti, heille edelleen suuri kiitos!

10 maratonin kokemuksen keräämisen sijaan tyydyn toistaiseksi kolmeen maratoniin. Annan enemmän aikaa perheelle ja tähtään seuraavat vuodet puolimaratoneille. Juokseminen täytyy kuitenkin pitää elämässä – jo siksikin, että poika saa siitä esimerkkiä.

Vielä tapahtumaa summaten:

Stockholm Marathon 2019 – Bra jobbat!

Juoksukokemuksia: Puerto de La Cruz, Teneriffa

Kipaisimme ottamassa lämpöä ja valoa Puerto de La Cruzissa. Juoksuohjelma ei suinkaan ollut tauolla. Tarkoitus oli juosta kolme-neljä hyvää lenkkiä.

Majoituimme Puerton ytimessä Catalonia Las Vegas -hotellissa (laadukkaampi hotelli kuin mitä nimestä voisi olettaa). Ensimmäinen lenkkini suuntasi hotellilta itään, läpi rantabulevardin ja sitten tiukkaan ylämäkeen. Mäkeä tulivuorisaarella riittää.

52541759_10157122970529189_8402798855413825536_o

Mäen päällä otin portaat alas, alitin autotien, ja nousin uudelleen portaita pitkin jonkinlaiseen puistoon. Seuraavaksi olin kolmen metrin ilmasyöksyssä. Kontallani asfaltilla. Oikea jalka oli osunut kaivon kannesta ylös nostettuun, kahden nyrkin kokoiseen metallipalikkaan. Varvas tuntui kipeältä.

Jatkoin lenkkiä kilometrin eteenpäin. Sitten käännyin ja jolkottelin takaisin. Vasta nyt tajusin katsoa polveani. Koko jalka oli veren peitossa. Laskettelin mäkeä pitkin takaisin matkailijoiden kansoittamalle rantabulevardille. Kalpeaihoisen suomalaisen jalkaa vasten veri taisi näyttää erityisen roisilta. Kontrastia taustalle toivat myös Lacosten ja muiden steriilit lippulaivamyymälät, jotka reunustivat bulevardia. Veri valui, varpaaseen sattui.

Varvas turposi puolitoistakertaiseksi. Saisivatko muut lenkit jäädä? Sen sijaan, että suuntasin parin päivän päästä seuraavalle, pidin kolmen päivän tauon. Varovasti liikkeelle. Varvas oli edelleen turvonnut, mutta ei siihen juostessa koskenut. Kävellessä kyllä koski. Murtumaa ei kuitenkaan ollut (olen murtanut isovarpaan kerran aikaisemmin ja tiedän fiiliksen). Suunnitellun 40 – 50 kilometrin sijaan uskalsin taivaltaa saarella reilut 20 km.

52412106_10157116099909189_908229297834033152_o
Varvas muusina, polvi sökönä – mutta meininki hyvä!

Kaksi lenkkiajatusta Puerto de La Cruziin

Puerto de La Cruz, elleivät kaikki Teneriffan kylät, on erinomainen paikka mäkitreenejä ajatellen. Tasaistakin pääsee etenemään jokusen kilometrin esimerkiksi Catalonia Las Vegasista (tahi Lago Martiánezin merivesialtaista) katsottuna länteen. Sinne suuntasin yhden lenkkini, kohti Playa Jardinin laavakivirantaa, Loro Parque -eläintarhaa ja vielä sen ohi. Sitten takaisin, ohi hotellimme ja jälleen kohti ensimmäisen lenkin ylämäkeä tunneleineen (tällä kertaa en mennyt kaivon kannelle asti). Siitä kertyi reilut 13 km mittariin. Alla oleva korkeuskäyrä on tältä lenkiltä.

52927544_10157122970389189_268179329920270336_o
Lenkki ohi laavakivirannan. Aallot ovat sellaiset, että uimaan pääsee harvemmin, kerrottiin.

Oli melko huvittavaa, kun näin Endomondosta Puerton lenkkini korkeuskäyrän, ja vertasin sitä Porin lenkin käyrään:

puerto de la cruz korkeuskäyrät

Jos Puerto on mäkitreenajan unelma, Pori ei sitä varsinaisesti ole.

Toinen lenkkiajatus on suunnata keskustasta etelään kohti Taoro-puistoa. Ylös johtaa serpentiinimäinen autotie, jota reunustaa myös kapea jalankulkuväylä. Ylös pääsee myös porrastreenimielessä. Näköalat Puerton ylle ovat hienot.

Suomen pakkasien keskellä eläneelle Teneriffan aurinko tarjosi myös toisenlaista vastusta. Lämpimässä juoksuun tottuu hiljalleen loppukeväästä ja kesän alkaessa kunnolla helottaa. Nyt siirtymä nollakeleistä ja pikkupakkasista +25 asteen lämpötiloihin tiputti lenkkivauhtia hieman. Nesteytyksestä en tajunnut pitää huolta ensimmäisellä lenkillä, mutta toiselle ja kolmannelle join pohjalle 1,5 litraa kivennäisvettä ja otin vettä mukaankin.

Josko Teneriffan mäistä tarttui jokunen eväs jalkoihin ajatellen Västerbronin nousua Tukholman maratonin viimeisen neljänneksen maastoilla.

Alkuvuoden juoksukuulumiset: Kirjainspiraatiota, hankivaellusta ja ankkakenkiä

20 km talvilenkillä

Vuosi on lähtenyt käyntiin juoksusuunnitelman mukaisesti. Viikossa on ollut keskimäärin kolme lenkkiä, pisin tällä hetkellä 20 km. 16-kilsaisia on tullut useampia. Tänäänkin ohjelmassa olisi ollut 16 km, mutta Porin sää on niin mahdoton, että väliin jäi; kävin kävelemässä viitisen kilometriä ja 3o-senttisessä sohjossa eteneminen kävi työstä. Pyöräilläkin yritin; onnistuin etenemään 400 metriä alikulkutunnelissa. Harvoin on sää sellainen, että se saa minut jättämään lenkin välistä.

Artikkelin pääkuvassa olen palaamassa 20 km lenkiltä. Tarkoitus oli juosta 10 km vapaata tahtia ja loput 10 km aikaan 55 min. Lunta oli niin perhanasti, että se söi jaloista ponnen. Lopputulos oli 2:06 h, mikä ei sekään pöllömmin, vaikka aikaan sisältyi myös kaksi huoltotaukoa.

Salilla ehdin viime kuussa tehdä juoksua tukevia ja kehoa näyttöpäätetyön staattisuudesta herätteleviä pikku treenejä, mutta nyttemmin esimerkiksi Kesäyön marssiin on mennyt merkittävästi oletettua enemmän aikaa. Innovoin kuitenkin työpäivien väliin vartin salikäynnin. Sali on aivan Motiviren vieressä, joten viidessä minuutissa ehdin levytankosarjaan kiinni. Kymmenessä minuutissa ehdin tekemään kolme sarjaa kahta eri liikettä. Sallalla on puolestaan pyörinyt intensiivinen musikaaliprojektin näytöskausi. Anopista on ollut suuri apu pojan hoitamisessa.

Liityin APK Maratoonereihin ja olen käynyt sillä porukalla torstaisin Karhuhallissa juoksemassa, lähinnä intervalleja. 8 x 1 km tai vastaavia. Ensi viikon lauantaina – 16.2. – Maratoonarit järjestävät hallimaratonin. Osallistun puolikkaalle. Maratonohjelman mukaisesti se on testijuoksu, jossa on tavoitteena aika 1:46. Saas nähdä; hallin monotonisuus ja reilun 50 kierroksen aikana läpi juostavat yli 200 kaarretta eivät varsinaisesti inspiroi.

Inspiraatiota juoksukirjallisuudesta

Karo Hämäläinen - Miksi juoksen

Kuuntelin Storytelin kautta Karo Hämäläisen kirjan Miksi juoksen. Vertasin sitä mielessäni Haruki Murakamin juoksuklassikkoon Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Inspiroivia teoksia molemmat, suosittelen.

Hämäläisen kirjan jälkeen kuuntelin vielä Tarja Virolaisen kirjan Juoksijan sielu. Inspiroiva sekin, ja kertoo myös jokseenkin karua tarinaa pakkomielteisestä maratonharrasteesta; kisaa edeltävänä iltana otetaan unilääke varmuudeksi, ennen starttia otetaan imodiumia, jotta ei hätä tule lahkeeseen matkalla ja itse juoksu monotellaan kipulääkkeiden puuduttamana. Not my kind of running.

Hyllystämme löytyy jonkinlainen juoksuraamattu, Tim Noakesin Lore of Running. Se on pullollaan kaikenlaista tieteeseen ja ammattilaisten kokemukseen perustuvaa juoksuasiaa. Vinkkejä löytyy niin maratonille harjoittelemiseen kuin itse maratonpäivän onnistuneeseen läpivientiin. Esimerkiksi maratonpäivän aamiaisella kannattaa syödä hiilareita, minkä tiesinkin, mutta sitä en ollut hiffannut, että niiden tulisi olla kuiduttomia.

Miksi? Koska kuitu jää vatsaan ja muodostaa ulostetta. Sitä haluamme välttää juoksun ajan. Maalaisjärjellä ajateltavaa, mutta toisaalta kun on mieltänyt riittävän ravintokuidun saannin tärkeäksi ja etsii leipäkaupasta lähinnä täysjyväleipää, ei mieleen tule, että maratonpäivän aamiaisella kannattaisikin vetää valkoista vehnähöttöä. Myöskään esimerkiksi kuitupitoisia hedelmiä en kannattaisi silloin popsia.

Ankkakengillä eteenpäin

Altra Torin

Minulla on leveä päkiä. Suurin osa juoksu- ja muistakin kengistä on varustettu harmillisen kapealla lestillä. Onhan kapea lesti jotenkin dynaaminen, mutta ei se oikein ilostuta, jos päkiän luut ovat kengän sisässä nipussa. Mieluummin eläisin vanhemmiten ilman jalkateräkipuja.

Altralla on kokonainen mallisto leveälestisiä juoksukenkiä. Lisäksi niissä on niin kutsuttu nolladroppi (0 mm droppi) eli kantaosan ja päkiäosan välillä ei ole korkeuseroa. Normaaleissa juoksukengissä kantaosa on sentin tai reilumminkin korkeammalla kuin päkiäosa. Näin kenkä ikään kuin ohjaa jalan mieluummin kanta edellä maahan, tai ainakin kanta ottaa ensin kiinni. Siitä kengän on tarkoitus kivasti rullata päkiälle.

Hankin Altran Torinit (kuvassa yllä) ja olen pitänyt niistä paljon. Jos siirtyy näihin tai vastaaviin ”tavallisista” juoksukengistä, suositellaan varovaista siirtymistä, ettei tule kipuja. Olen ilmeisesti jo tavallisilla kengillä päkiävoittoinen tallaaja, sillä Altroilla meno tuntui heti alussa normaalilta, eikä edes aavistuksenomaisia kipuja tullut. Seuraava jalkateriä suppuun laittava tekijä ovat tiukat juoksusukat. Hankinkin mielenkiinnosta testiin varvassukkia. Niistä ehkä myöhemmin.