Minä

Juoksun inhoaja lenkkipoluille

Joskus ennen vuotta 2010 inhosin liikuntaa, varsinkin juoksemista.

Eräänä päivänä koulun jälkeen kotiin palattuani olo oli energinen. Päätin lähteä kävelemään – en sitäkään harrastanut muutoin kuin kouluun, kauppaan tai keskustaan liikkuakseni.

Energinen olo ei ottanut laantuakseen. Laitoin juoksuksi. 300 metrin päästä oli verenmaku suussa. Kävelin, ja juoksin taas.

Etenkin joitakin kilometrejä näin. Kotiin päästyä olo oli todella hyvä.

”Voisin aloittaa juoksuharrasteen, jos juoksukengät eivät olisi niin kalliita”, ajattelin (hinnat eivät sopineet opiskelijabudjetille alkuunkaan).

Päätin, että jos saan kengät alle viidenkympin, ostan ne.

Seuraavien viikkojen aikana luukusta kolahti mainos, jossa Nike Downshifterit olivat tarjouksessa 49 eurolla. Koska lupauksia oli tehty, ne piti lunastaa.

Koska olin nyt käyttänyt neljänneksen kuukauden käytettävissä olevista rahoista, minun piti alkaa juosta.

Siitä se lähti.

Seuraavana kesänä juoksin noin 800 km.

2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonini, sekä Pirkan Hölkän (33 km).

2011 tavoittelin ensimmäistä maratoniani, mutta menin murtamaan kalloni. Juoksin vielä kuntoutussairaalaa ympäri puolimaratonin (olin ilmoittautunut Helsinki City Runille, mutta minua – halvaus- ja näköoireista potilasta – ei sinne ymmärrettävästi päästetty).

Välissä oli noin viiden vuoden tauko, jolloin en mitannut juoksujani, enkä juossut niin paljon. Treenasin lihaskuntoa, juoksin ylämäkisprinttejä ja keskityin opiskeluihin.

2016 tein comebackin. Lupasin treenata Porin nuorkauppakamarin porukan Karhu-viestikuntoon. Pitihän siinä itsekin olla kunnossa.

2017 oli aika palata puolimaratoneille – ja vihdoin kuittasin myös ensimmäisen maratonin. Se oli ollut hampaankolossa vuodesta 2011 asti.

Blogista ja juoksijan näköisestä miehestä

Olen kirjoittanut juoksusta aina kulloinkin aktiivisena olevaan blogiini. Vihdoin eriytin jutut omaksi sivustokseen.

Juoksijan näköisessä miehessä julkaisen juttuja paitsi juoksemisesta, myös pyöräilystä, kävelystä, luonnosta, reippailusta, treenailusta ja sen sellaisista – yksin, perheen ja kaverien kanssa. Olen melko analyyttinen ja tavoiteorientoitunut – tässä blogissa koetan kuitenkin opetella menemään enemmän fiiliksellä.

En tähtää Instagram-maailman kuumaksi nimeksi: Päivitystahti on maltillinen, koska ensin tulevat mm. perhe, työ ja tietenkin itse tekeminen eli juokseminen.

Leipätyön puolella olen kaupallisen alan kaveri, julma hallintobyrokraatti työkyky- ja -hyvinvointipalveluja tarjoavassa Motiviressä.

Koulutan ja konsultoin myös firmani kautta digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän aiheista.

Mikä ihmeen Juoksijan näköinen mies? Totesin yhtenä päivänä vaimolleni, että pitäisi kirjoittaa tuonniminen kirja. Se kertoisi juoksijan sielunmaisemasta. Kestävyysjuoksijan tunnistaa usein siitä, että tämä on tietynlainen kuikelo – kuten minäkin olen. Siitä se nimiajatus lähti.

Kurkkaa vielä Amsterdamissa taannoin kuvaamani video, jossa selitän juoksuun hurahtamistani: